Sisustuksen unelmaa – Sydämellistä lämpöä – Elämän kultahippuja

Sisustusliike White Maison Turku

Unelma muutti Turkuun

Se taisi olla lähes tasan kuusi vuotta sitten kun ensimmäisen kerran astuin Oulun Kauppurienkadun helmeen, Sisustusliike White Maisoniin. Tai en muista tarkkaan miten kauan siitä on, mutta muistan edelleen miten kaikki se kauneus virtasi lävitseni ja osui jonnekin todella syvälle. Taustalla soi kaunis musiikki ja omistajan iloisuus toivotti minut tervetulleeksi.

Tervetulleeksi minun taivaspaikkaani.

White Maison oli paikka, jossa ympärillä pauhaava arjen hälinä lakkasi, kiire lakkasi olemasta, unelmat saivat siipensä ja mieli rauhoittui.

Olen aina nauttinut esteettisyydestä ja kaikesta kauniista ympärilläni. Se jotenkin rauhoittaa mieleni. Voin tuijottaa samaa kohtaa vaikka miten pitkään ja antaa ajatuksen leijailla omaa rataansa. Kaikkein ihaninta on illan pimeyteen sytyttää kynttilöitä, kuunnella kaunista musiikkia ja juoda kuppi lämmintä teetä. Kylläpä muuten tämä hymyilyttää aika isosti.

Todellisuushan on se, että välillä arki ryskyttää kyllä ihmistä oikein kunnolla, heittää vaikka mitä haasteita, joista on vain selvittävä. Silloin ei jaksa edes kynttilää sytyttää. Ja teekuppiakin, tyhjää sellaista, tuijottaa sekalaisessa keittiön lasikaapissa ja miettii, että mitenköhän tuonne saisi joskus sen lämpöisen teen.

Välillä vain arki jyystää koko kroppaa ja se kaikki kaunis ympärillä jotenkin jää taka-alalle. Jotenkin jää kiireen ja huolien taakse. Tai siis ei vain näytä niin upealta. Päässä pyörii miljoona seitsemänsataa erilaista ongelmaa, vai haasteistako nykyään aina puhutaan, ja mitä oudoimpia ratkaisuehdotelmia, jos ehdotelmia laisinkaan joukossa häärää mukana.

Mutta joskus, täysin ennalta arvaamattomana hetkenä, kaikki näyttää jälleen kauniilta. Yleensä hetkenä, jolloin ei enää jaksa ressata. Silloin koko sielu lepää ja kerää voimia. Esteettisyys, kaunis koti, on asioita, joista en koskaan halua luopua. Ne on asioita, joista minä saan voimani. Toki yhtälöön kuuluu myös läheiset ja perhe ja moni muu. Onnellisuus on välillä aika monimutkainen yhtälö, mutta rauha, koti, muistot, kauneus ja rakkaus, niissä se elämän voima itää.

Olen ehkä maailman onnekkain, kun olen saanut seurata unelmaani tänne Turkuun. Tai oikeastaan tähän polkuun kuuluu monta unelmaa, joista tämä White Maison on yksi. Minulle tarjoitui mahdollisuus ostaa liike Oulusta ja 18 ouluvuoden jälkeen muutin tänne Varsinais-Suomeen ja avasin oman sisustusliikkeen.

Yrittäjäelämä on ihan oma maailmansa, raadollisen upea, itkuineen ja iloineen. Siellä intohimo jyllää ja antaa voimaa, siellä työ jatkuu illan myöhäisiin hetkiin silloinkin kun voimat ovat aivan lopussa syödyistä suklaapaloista huolimatta. Ja kuinka monta kertaa sitä havahtuu, että teevesi on kiehunut jo tunteja aikaisemmin. Sitä on niin uppoutunut pahvilaatikoiden purkamiseen ja litistämiseen, niiden kuskaamiseen keräykseen että tuntuu kuin se täydellinen hetki olisi taas jossain ulottumattomissa. Todellisuudessa, se hetki on koko ajan ollut käsilläsi. Nurkan takana. Kun aikansa jaksaa ahertaa, on hetki vetää syvään henkeä ja pysähtyä katsomaan kaikkea kaunista ympärillä ja unohtaa pahvien naarmut käsissä ja likaläiskät paidalla.

Siitä huolimatta ja juuri siksi rakastan tätä työtä.

Ja haluan tehdä sitä niin hyvin kuin vain mahdollista. Haluan luoda jotain kaunista, ja haluan välittää sitä eteenpäin. Haluan herättää sen saman tunteen, kuin itse sain kokea silloin kuusi, tai miten kauan siitä onkaan, vuotta sitten.

White Maison on nyt täällä, Turun keskustassa, Eerikinkadun varrella, ja odottaa sinua. Antaa sinulle pienen hetken rauhaa ja lämpöä, isoa hymyä; sisustuksen unelmaa – sydämellistä lämpöä – elämän kultahippuja.

Toivotan sinut tervetulleeksi keskelle White Maison maailmaa, ihan vaikka vain rauhoittumaan ja juttelemaankin jos niikseen tulee. Olen täällä sinua varten, ja haluan auttaa sinua ja tarjota kauneutta elämääsi.

Tervetuloa!

Minna